Bio
Lyhyesti Mariskasta ja bändistä

Helsinkiläissyntyinen Mariska on ehtinyt toimia musiikin parissa jo kaksikymmentä vuotta. 7-vuotiaana hän aloitti pianon soiton ja mukaan mahtui myös viulun soittoa ja laulua. Teini-ikäisenä pianistin urahaaveet kariutuivat ja tilalle tuli punk. Hän liittyi Oheisvasara-nimisen hc-punk yhtyeen toiseksi laulajaksi, jota kesti parisen vuotta, kunnes hän muutti Lontooseen opiskelemaan klassisia kieliä. Englannissa hän soitti hetken aikaa koskettimia Stratford Mercenaries -nimisessä all-stars bändissä, jonka jälkeen entinen punk puritaani avasi korvansa Lontoon kaikenkattavalle musiikkitarjonnalle. Mariska alkoi kirjoittaa omia lyriikoita, ensin lauluja, mutta tutustuttuaan hip-hoppiin hän rupesi riimittelemään ensimmäisiä rap-sanoituksiaan.

Vuonna 2000 hän tapasi Lontoolaisia räppäreitä, jotka ottivat vasta-alkajan 'oppipojakseen'. World Wide Connectionin kundit tuottivat muunmuassa hänen ensimmäisen demonsa, jonka avulla Mariska sai myöhemmin Suomesta levytyssopimuksen.

Mariskan ensimmäinen albumi Toisin Sanoen ilmestyi marraskuussa '02 ja toinen levy Memento Mori '03 helmikuussa, joka oli myös Emma-ehdokkaana vuoden hip-hop albumiksi. Keikkoja on mahtunut kiitettävästi tälle aikavälille, ja samalla hän on myös laajentanut toimenkuvaansa sanoittajana toisille artisteille yli genrerajojen.

Uusi albumi Suden Hetki ilmestyi loppukesästä '05. Tyylillisesti linja on muuttunut huomattavasti kolmen vuoden aikana. Viimeisin levy sisältää on melodisempaa materiaalia, perinteisistä lauluista ja reggaehtavista rytmeistä trip-hoppiin ja hip-hoppiin.

 

Olen ollut kiinnostunut rummuista ja erilaisista lyömäsoittimista jo ihan pienestä saakka. Aloitin musiikkiopintoni kahdeksanvuotiaana ja niitä onkin jatkunut pieniä taukoja lukuunottamatta tähän päivään saakka. Eipä minulla paljon muuta elämää olekaan. Rummuttaminen on kivaa, kannattaa kokeilla. Opiskelen tällä hetkellä musiikkia päätoimisesti. Olen ruma ja läski ja vielä toistaiseksi single.

Rummut ja hardware: Pearl Symbaalit: Zildjian

 

Olen soittanut selloa ja kitaraa pienestä pitäen,tunnetumpia projekteja mm. Dashing Waves (kitara), ja hoitanut äänipuolta entisellä Oranssi-klubilla.Oon toiminut myös DJ:nä,''DJ Kamikaze'', ja järkkäillyt klubeja ympäri Helsinkiä.Viimeaikoina keskittynyt lähinnä tuottamiseen. Hoidan mixauspöydän ja kitaroinnin Mariskan keikoilla.

 

Aloitin musiikillisen taipaleeni n.16 vuotta sitten. Noihin vuosiin mahtuu paljon tuotettua musiikkia. Vaikutteita löytyy mm. Rob Playford, Timbaland, Dj Shadow ja vaikkapa myös Trevor Horne. Vapaa-aikana en harrasta mitään koska työ on 24/7.

 

Musiikkiharrastus jatkunut aktiivisena jo 12 vuotta ja muuttunut
myöhemmin työksi. Soitan Paljon eri soittimia, mutta pääosin suutani
ja vatkaan erilaisten kokoonpanojen ja sooloprojektin kimpussa.
Hallussa paljon erilaisia musiikkityylejä, joita kehitän jatkuvasti.

Sävellys ja sanoitus haukkaa leijonan osan, mutta uutena osa-alueena
ovat nykyisin myös laulutuotannot, joiden satoa on tulevaisuudessa
kuuluvilla.. olen myös Femceesfinlandin varapuheenjohtaja ja kykyjen
etsijä, sekä kuulun Taipan Familiaan. Niin.. ja ne suomihihopin
repusta-käteen artistit ovat edelleen syräntä lähellä :)

 

Olen vm. -85 temperamenttinen (Mariskan lisäys: erittäin lungi) nainen Helsingistä. Olen opiskellut pianon- ja sellonsoittoa opistoasteen tutkinnolla, musiikkiluokalla ja Sibeliusakatemiassa pienestä pitäen. Vetänyt muskareita ja tehnyt musiikkiopettajan töitä. Olen myös ollut mukana bändeissä ja soittanut jousia monille levyille, mm. Viola ja Thunderstone. Opiskeluihini kuuluu myös klassista laulua Sibiksen pedi-oppilaana sekä kuorotoimintaa. Kuuntelen musiikkia laidasta laitaan, esimerkiksi Air, Groove Armada, Moloko, Björk, sekä progea ja hoppia.

 

Aurinkoisena huhtikuun päivänä 1983 syntynyt kotiseuturakas Joensuulais-poika.
Soittanut aiemmin mm. "jatsia" (Oscar H.O.T. Quartet), iskelmää (Joulutähti), Leevi & the Leevings-tribuutti (Leevi & the Mehtimäkeläiset) ja musiikkia (M.A. Numminen Greatest hits).
Päivätöissä helsinkiläisessä lastentarhassa.
Harrastuksiin kuuluu mm. Jokipojat, Neljä Ruusua ja Jaakko Teppo.